Yhteenvedon aika
28. helmikuuta 2010Olympialaiset on kiekkofinaalia ja miesten viiden kympin kisaa vaille paketissa. On aika tehdä pieni yhteenveto.
Mistä nämä kisat muistetaan? Kaikkien aikojen suomalaissekoiluna? Ei aivan. Viimeisten päivien tulokset pelastivat lähes katastrofaalista suoritusta. Yleisimmin voisi todeta, ettei suomalaisurheilijoilta löytynyt juurikaan venymistä lähivuosien tärkeimmissä kisoissa. Liian moni suoritti vain perustasollaan ja osa vielä alle senkin. Joukkoon mahtuu tottakai myös positiivisia yllätyksiä.
Loppu viimeksi näihin venyjiin mahtuvat molemmat kiekkomaajoukkueet. Suomen rekordi tällä kaudella Ruotsia vastaan naisten jääkiekossa oli surullinen. Mutta ei ole enää. Suomi nimenomaan ansaitsi olympiapronssia, sillä joukkueen esitys jo välierissä Kanadaa vastaan oli hatunnoston arvoinen. Ruotsi hävisi puolestaan olympiavoittajalle oman pelinsä 12 maalin erolla.
Turnaus nosti esille myös uusia vastuunkantajia. Maalissa lähes kuminaisen tavoin kaiken torjunut Noora Räty sekä taitotasoltaan joukkueen ylivertaisesti paras kenttäpelaaja Michelle Karvinen nousivat viimeistään nyt koko Suomen tietoisuuteen. Näiden pelaajien varaan on tulevaisuutta hyvä rakentaa.
Sitten Leijoniin. Pronssimitali on vähintäänkin kunnioitettava suoritus. Erityisesti turnauksessa, jossa mukana ovat vain ja ainoastaan parhaista parhaat. Se oli hieno turnaus tuloksellisesti.
Mutta ei pelillisesti. Turnaus paljasti karulla tavalla Suomen tämän hetken tilanteen. Vaikka Leijonat luovi tienssä parhaaksi eurooppalaiseksi turnauksessa, ei suuriin hurraa-huutoihin ole siltikään aihetta.
Karkeasti sanottuna Suomi pelasi hyvin käytännössä kolme erää turnauksessa. Niihin lasken Tsekki-pelin viimeisen erän sekä pronssiottelun ensimmäisen ja kolmannen. Pelin taso heitteli äärilaidasta toiseen. Leijonat itketti ja huudatti kansaa jopa kesken otteluiden. Matkaan mahtui myös kaksi alusta loppuun umpisurkeaa räpellystä.
Lopulta turnaus muistetaan kuitenkin pronssipelin viimeisestä erästä. Nimenomaan myös sen takia, että ne todelliset suomalaisvenyjät jäivät koko kisojen mittakaavassa tulematta. On helppo pitää Leijonien turnausta onnistuneena, kun se päättyi voitettuun mitaliin.
Kultainen sukupolvi poistuu tämän myötä kaukaloista. En näe tätä pelkästään huonona asiana. Pelillisesti Saku Koivun, Teemu Selänteen ja Jere Lehtisen merkitys on hiipunut koko ajan. Tässä turnauksessa he eivät pystyneet laittamaan enää suurtakaan uhkaa hyökkäyssuuntaan pelattaessa. Lehtinen ja Koivu hoitivat toki hommansa puolustuspäässä asiallisesti himaan.
On suotavaa toivoa, että turnauksen pelillinen esitys nostaa kiekkoliiton johtoelimissä keskustelun nykytilanteesta entistä suuremmaksi. Karkea totuus on, että Suomen joukkueessa oli liian paljon pelaajia, joiden suoritus ei vaan yksinkertaisesti riitä tällä tasolla. Siis aivan parhaita vastaan.
MM-tasolla Suomi pärjää jatkossakin, etenkin tänä keväänä kun NHL-pelaajat loistavat poissaolollaan Saksan kisoissa. Silti tilanne on perin huolestuttava. Pronssimitalin taakse kätkeytyy aiheellinen huoli tulevaisuudesta. Siitä, että lopputuloksesta huolimatta esitys jätti liian monta kysymystä avoimeksi.

